Loppuvuoden 2019 kansainvälinen #22qNovemberAwareness
-kuukausi ja sen huipennuksena ensimmäisen kansainvälisen 22q11-näkyvyyspäivän vietto oli sanoin kuvaamaton - kuten koko vuosi kokonaisuudessaan! Ensimmäinen 22q11-oireyhtymien oma näkyvyyspäivä toteutui perjantaina 22.11.2019.
Näkyvyyspäivästä on tarkoitus tulla kansainvälinen aina 22.11. vietettävä 22q11-tapahtuma. Sen piti olla sitä nyt jo tänäkin vuonna, mutta Suomi ja Suomen 22q11-yhdistys eli 22q11 Finland ry oli tällä kertaa ainoa, joka sai asiat toimimaan jo ensimmäisenä mahdollisena näkyvyyspäivän tapahtumana. Ensi vuonna varmasti jo muitakin maita osallistuu valaisutapahtumaan ja saamme vielä enemmän näkyvyyttä. Suomessa kuitenkin onnistuttiin jo heti ensimmäisenä vuonna ihan yli odotusten!

Vapaaehtoisten toimijoidemme
aktiivisuudella saimme valaistua 22q11-oireyhtymiemme kunniaksi punaisin valoin 5 eri
merkittävää julkisrakennusta ympäri Suomen: Tampereella Näsinneula, Turun Kirjastosilta,
Kuopion Kaupunginteatteri, Luvian Seurojentalo Tasala sekä Lieksassa Pikkukilin
Kotieläintilan näköalatorni.
Suomi huomattiin vahvasti myös maailmalla
22q11-piireissä. Yhdistykselle sateli kiitosta mahtavasti onnistuneesta näkyvyyskampanjasta Euroopan alueelta ja Yhdysvalloista asti.
22q11 Europen terveiset sosiaalisessa mediassa kuuluivat näin:"22.11.2019. Special day for all our patients!
Look at what 22q11 Finland did. Public buildings illuminated in red to increase the awareness of the less known most common disease! Congratulations to Satu Salmi and the 22q11 Finland team!"
Hyvä Suomi! Hyvä 22q11 Finlandin vapaaehtoiset!Meillä on huikea joukko rohkeita, kekseliäitä ja asiaan tarttuvia vapaaehtoisia!
Näkyvyyspäivä noteerattiin yhdistyksen historiassa ennennäkemättömän hienosti myös mediassa:
- Satakunnan Kansan artikkeli:Luvialaisen Eveliinan tarina
- Aamulehti: Luvialaisen Eveliinan tarina
- Savon Sanomat: Kuopiolaisen Saken tarina
- Ylöjärven Uutiset: Ylöjärveläisen Lyytin tarina
- Radio Fun, Tampere: Kansainvälinen 22q11-näkyvyyspäivä
Kiitos koko huikeasta vuodesta 2019 koko 22q11 Finlandin jäsenistölle ja kaikille aktiiveille, jotka olette mahdollistaneet 22q11-oireyhtymien näkyvyyden parantamista koko Suomen alueella. Se tarkoittaa meille kaikille parempaa 22q11-tulevaisuutta Suomessa.
Terveisin
Satu Salmi
Puheenjohtaja
22q11 Finland ry
Tampereella valaistiin Näsinneula
22q11-oireyhtymien
tunnettuuden lisäämiseksi.
Kiitos Särkänniemi ja Näsinneula!
Kiitos Särkänniemi ja Näsinneula!
Turussa Turun kaupunki valaisi Kirjastosillan
22q11-oireyhtymien tunnettuuden
lisäämiseksi.
Kiitos Turku!
Kuopiossa
Kuopion Kaupunginteatteri valaistiin 22q11-oireyhtymien
Kuopion Kaupunginteatteri valaistiin 22q11-oireyhtymien
tunnettuuden lisäämiseksi.
Kiitos Kuopio!
Kiitos Kuopio!
Satakunnassa Luvialla
Seurojentalo Tasala sai punaisen valaistuksen
22q11-oireyhtymien
tunnettuuden lisäämiseksi!
Kiitos Luvian aktiivit!
22q11-näkyvyyspäivän
maskotiksi tuli
Pieni Eveliina Luvialta,
joka osallistui rohkeasti
22q11-oireyhtymien
tunnettuuden lisäämiseen.
Kiitos ihana Eveliina
ja kotijoukot!