maanantai 13. tammikuuta 2020

Valtakunnallinen 22q11 perheleiri Suomenlinnassa

Yhdistyksemme historian ensimmäistä Valtakunnallista  22q11 perheleiriä vietettiin Helsingin Suomenlinnassa heinä-elokuun vaihteessa 2019. Majoitus oli järjestetty Hostel Suomenlinnassa. Stean rahoituksen turvin järjestämämme  22q11-perheleiri oli kaikkien aikojen huipentuma yhdistystoiminnallemme. 

Leiri onnistui kaikin puolin yli odotusten. Se oli loppuunmyyty viimeistä paikkaa myöten. Mukana oli 11 perhettä ja 40 osallistujaa. 

Leirin asiantuntijaluennoitsijoiden kautta saatiin lisätietoa oireyhtymän hoidon tilanteesta ja näkökulmista Suomessa, leirin aktiiviset nuoret ohjaajat kylvivät iloa, virtaa ja rohkeutta leiriläisiin, yhteisöllinen hostelli-majoitus mahdollisti jatkuvan vertaistuen läsnäolon kaiken ikäisille ja ohjelma osui nappiin tarjoten seikkailuja, rohkaisua, tukea ja hyväksyntää. Suomenlinna leiripaikkana kruunasi koko paketin. 

Leiripalaute oli pääpiirteittäin kiitettävää, mutta kasvisruoka ja hostelli-sängyt isoille miehille saivat palautteessa miinuksia. Kaiken kaikkiaan kuitenkin jälkimakuna oli kaikille jäänyt ikävä takaisin leirille. Se tuli jo leiriläisten matkatessa lautalla kohti Kauppatoria.

Leiri noteerattiin sekä Kehitysvammaliiton Ketju-lehdessä 4/2019 että Tukiliiton Tukiviesti-lehdessä 3/2019. Kiitokset yhteistyökumppaneillemme näkyvyyden jakamisesta kanavissanne.

Useat eri ikäiset leiriläiset jäivät odottamaan uutta leiriä tai uusia samanlaisia tapahtumia. Eräs tyttö totesi jo leirin ensimmäisenä iltana hurjan leirikasteen jäljiltä, että kunpa tämä leiri ei ikinä päättyisi <3

Erityinen kiitos myös Erityinen sisaruus -projektille, että olitte mukanamme tekemässä leiristä juuri niin huikean kokonaisuuden!

Huom! Lisää leirikuvia löytyy some-kanaviltamme esim. Instagramista: 22q11finland -tililtämme.

Satu Salmi
22q11 Finland ry






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti