Tutut rutiinit muuttuvat huudoksi: Ei! En pese hampaita, en mene pesulle,
en syö, en mene nukkumaan, haluun pelata, haluun kattoo ohjelmaa!
Sitten kiljutaan. Siirtymätilanteet pitkittyvät. Jumiutumiset pahenevat
- selvästi jännitystä ilmassa. 7-vuotias - vielä niin pieni,
mutta suuren askeleen edessä. Viimeiset uinnit maauimalassa.
Kesäloma on lopuillaan. Viikon päästä koulun ovet aukeavat.
Esikoinen menee jo 5. luokalle.
Aikanaan hänenkin koulunsa aloitus
toi kysymyksiä ja jännitystä.
Erityislapsen vanhempana pohtii myös samoja asioita,
mutta kysymyksiä on enemmän.
Epävarmuus vanhempana nousee rytinällä esiin.
Kuinka paljon opettajaa voi häiritä viestein?
Saako lapseni tarpeeksi tukea tunnilla?
Ymmärtääkö hän tehtävät?
Löytääkö hän uusia kavereita?
Saavatko kaikki puheesta selvää?
Osaanko auttaa lastani tarpeeksi läksyissä?
Mikä on tarpeeksi?
Näkyykö infektioherkkyys vielä poissaoloina
ja miten silloin tuen oppimista haastavissa aineissa?
Miten toteutamme puheterapian?
Saako hän kuljetuksen kouluun, jos työpaikkani vaihtuu?
Asia kerrallaan. Päivä kerrallaan.
Jumikiukun jälkeen kuuluu:
- Anteeksi äiti.
Mietitään, miksi tutut asiat tuntuvat nyt hankalilta.
Jutellessa nousee esiin koulun aloitus.
- Koulun aloittavat kaikki eskarikaverit
ja monia muitakin varmasti jännittää.
Äitiäkin jännitti, kun koulu alkoi.
Koulussa on varmasti kivaa,
vaikka jotkut asiat voivat tuntua hankalilta,
mutta koulu on sitä varten, että niitä asioita opitaan.
- Kenen kanssa leikin ulkona? Mitä, jos joku kiusaa?
Siskollakin on ollut riitoja koulussa.
Mitä, jos kaveri ei enää leiki mun kaa?
Mitä, jos en opi lukemaan?
Kaikkeen ei vanhemmallakaan ole vastausta.
Voin luvata olla tukena, jutella ja selvittää tilanteita.
Sitten kerrataan koulupäivän rutiinit,
missä luokka on, missä vessa
ja miten mennään ruokalaan.
Kerrataan moneen kertaan.
- Kaikki menee varmasti hyvin, vastaan,
vaikka vatsaani kouraisee epävarmuus.
Loppupäivästä menemme kaupungille
ostamaan koulutarvikkeita.
Jännitys on siirtynyt rennoksi jutteluksi
koulunkäynnin mukavista asioista.
Kauppakassiin saattoi livahtaa muutama ylimääräinen asia.
Kotimatkalla takapenkkiläinen tokaisee jo innostuen:
- Äiti, mä ootan jo torstaita,
et saan laittaa nää uudet, coolit kengät jalkaan.
Ja taas hetkeksi helpottaa.
Teksti ja kuvat:
Milla Nordlund, koulunsa aloittavan Eveliinan äiti.
Eveliinalla on 22q11.2-deleetio -oireyhtymä
Syksyn mittaan kuulemme tässä blogissa
lisää Millan ja Eveliinan kuulumisia
erityislapsen koulutien alkutaipaleelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti