Odotin kolmatta lastani. Jo odotusaikana tunsin äitinä, että tässä lapsessa on jotakin erilaista. Se vaan tuntui erilaiselta. Lapsi oli jo kohdussa liikkeissään rauhallisempi kuin edelliset - jotenkin erilainen. Äidinvaistoni yritti kertoa minulle jotakin. Jokin sisäinen tunne tavoitteli minua. Odotusaikana kaikki mittaukset ja kokeet olivat ihan ok, eikä varsinaista merkkiä mistään erityisestä ollut, mutta jokin minua mietitytti.
Vanamo syntyi täysiaikaisena. Hän oli syntyessään hiukan pienikokoisempi kuin sisaruksensa (46 cm ja 3200g). Lisäksi Vanamo oli syntyessään kovin persoonallisen näköinen. Tietysti kaikki lapset ovat, mutta erityisesti leveä nenäsanka kiinnitti huomioni. Vanamo oli alusta asti laiska syömään. Lisäksi hänellä oli kireä kielijänne. Tähän kiinnitti huomiota synnytyksen jälkeen paikalle sattumalta osunut vanhempi kätilö. Hän osasi neuvoa meitä eteenpäin hoitamaan asiaa. Vanamon kielijänne leikattiin ja leikattiin vielä toistamiseenkin - yksityisesti. Sen jälkeen palasimme normaalin kaavan mukaan neuvolan asiakkaiksi.
Neuvolassa keskityttiin pienikokoisuuteen ja ruokaan, ei niinkään syömisen taitoihin. Kävimme viikottain painokontrollissa. Tuntui, ettei minua äitinä oikein uskottu, että annan lapselle riittävästi ravintoa, sillä hän ei oikein kasvanut kriteereitten mukaisesti. Minusta tuntui, että Vanamo oli koko ajan kylläinen, eikä suostu senkään takia nielemään edes ruiskulla suuhun antamaani maitoa. Se vain valui suupielistä ulos. Tunsin vahvaa syyllisyyttä lapseni onnistumattomasta hoidosta.
3kk jälkeen varasimme jälleen yksityisesti ajan lastenlääkärille. Neuvolalääkärin ajat olisivat menneet kuukauden päähän. Yksityinen lastenlääkäri teki lähetteen kunnalliselle lastenpoliklinikalle, jossa hän myös itse työskenteli. Siellä saimme ohjeeksi laittaa Vanamon ruoan sekaan öljyä ja korvikejauhetta, ja kasvun seuraamista jatkettiin.
Vasta 11 kk iässä saimme kunnan lastenpoliklinikalta lähetteen Tyksin endokrinologian poliklinikalle. Siellä lääkäri kiinnitti huomiota muun muassa Vanamon kasvonpiirteisiin. Endokrinologialla tutkittiin Vanamon kilpirauhasarvot, poissuljettiin keliakia ja tutkittiin kromosomit. Vanamolla näytti olevan terveen tytön kromosomit. Lisäksi päätettiin vielä tehdä Noonanin oireyhtymän geenipaneeli. Sieltä löytyikin merkitykseltään epäselvä geenimuutos. Tämän löydöksen vuoksi saimme lähetteen perinnöllisyyspoliklinikalle (geneetikolle).
Vanamo ei oppinut myöskään jokeltamaan samaa tahtia kuin sisaruksensa. 8 kk-ikäiseksi hän lähinnä vain murisi möreällä äänellään. Neuvolassa annettiin ymmärtää, että koska kyse oli kolmannesta lapsestamme, voi ihan rauhassa mennä 2,5-vuotiaaksi puhumattomana. Se tuntui minusta kovin merkilliseltä.
Kotona Vanamon hitaaseen syömiseen ja hoitamiseen meni valtavasti aikaa. Koin kaiken aikaa syyllisyyttä siitäkin, ettei aika riittänyt tarpeeksi isosisarusten asioihin. Lisäksi Vanamo valvotti öisin kipuillen ja ollen kovin rauhaton. Oli tutkittu refluksia ja oli tutkittu ummetusta. Mikään ei tuntunut auttavan - kuin ehkä hetkellisesti. Kukaan ei oikein kuunnellut, kun äitinä kerroin Vanamon erilaisista oireista.
Lisäksi endokrinologian poliklinikalla oli väläytelty kasvuhormonihoidon käynnistelyä Vanamon pienikokoisuuden vuoksi. Kasvuennusteen oli todettu olevan vain noin reilut 140 cm aikuisena. Se ei hätkähdyttänyt minua, sillä olen itsekin pienikokoinen aikuinen. Mitä sitten, jos Vanamosta kasvaisi hiukan minua lyhyempi.
Perinnöllisyyspoliklinikalla päätettiin tehdä vielä tarkempi kromosomien molekyylikaryotyyppitutkimus. Perinnöllisyyslääkäri oli vahvasti sitä mieltä, että jotakin geneettistä tässä on kyseessä. Meni muutamia kuukausia. Sitten meidät kutsuttiin perinnölllisyysvastaanotolle: lapsellamme oli todettu 22q11.2-deleetio. Moni asia sai vastauksen siinä silmänräpäyksessä.
Siltä istumalta saimme lähetteen sydäntutkimukseen, vatsan ja suoliston sekä munuaisten ultraääneen, infektiolääkärille, korvalääkärille ja kuulotutkimukseen sekä suulaen mahdollisen rakennepoikkeavuuden ja syömisasioiden vuoksi. Labroina määrättiin tutkittavaksi kalsium ja kilpirauhasarvot. Minusta tuntui ensimmäistä kertaa todella huojentavalle. Asioille oli saatu nimi ja syy. Niitä oli helpompi käsitellä.
Jo autossa kotimatkalla goolettelin 22q11.2-oireyhtymää. Löysin heti 22q11 Finlandin verkkosivut ja Facebook-sivut sekä valtakunnallisen vertaistukiryhmän. Otin yhteyttä yhdistykseen ja pääsin alueellisen vertaistuen piiriin. Sitä kautta löysin aluevastaavan, jonka tuki on ollut minulle erittäin voimauttavaa - niin kuin koko yhdistyksenkin.
Tämä lapsen diagnoosin saaminen vihdoinkin tuntui todella huojentavalle. Siinä perinnöllisyyspoliklinikalta palatessamme ja autossa istuessani endorfiinipöllyissäni ajattelin, että kaikki järjestyy ja tästä selvitään! Enää ei tarvitse olla yksin, eikä enää tarvitse tuntea syyllisyyttä kummallisista tuntemuksistani - jotka osoittautuivat lopulta täysin oikeiksi.
Tekstisisältö:
Roosa Varsinais-Suomesta
Roosa on Vanamon äiti ja Vanamolla todettiin 22q11.2-deleetio -oireyhtymä
--------------------
22q11 Finlandin puheenjohtajan ajatuksia 22q11-oireyhtymien diagnosointiin liittyen:
- 22q11.2-oireyhtymien diagnosointi - kuten monen muunkin harvinaissairauden - on haasteellista juuri sen vuoksi, että lääkäreille ei tule jatkuvasti eteen juuri tiettyjä harvinaissairauksia ja siksi myös tietoisuus niiden ilmenemän kokonaisuudesta voi olla vaihtelevaa
- 22q11.2-oireyhtymät ovat kokonaisdiagnoosiensa näkökulmasta erittäin haasteellisia ymmärtää: yksilölliset ilmenemät voivat vaihdella erittäin lieväoireisesta henkeä uhkaaviin sairauden tiloihin
- pääpiirteittäin 22q11.2-oireyhtymiä diagnosoidaan monesta eri näkökulmasta:
1.)
Vastasyntyneenä saadut diagnoosit tulevat usein synnynnäisten sydämen rakennepoikkeavuuksien ja immuunivajeen tai vaikeiden syömisvaikeuksien/ suulaen ja nielun rakennepoikkeavuuksien kautta; on muitakin ja ne liittyvät usein elimistön synnynnäisiin rakennepoikkeavuuksiin, kalkkiaineenvaihdunnan häiriöihin tai esim. epilepsia-taipumukseen
2.) Kouluiässä diagnosoinnit tapahtuvat yleisimmin puheenkehityksen viiveen, oppimisvaikeuksien tai sosiaalisen käyttäytymisen vaikeuksien kautta; jotkin muutkin elimistön eri elinjärjestelmiin liittyvät tilat saattavat puhjeta missä iässä vain - kuten kilpirauhasen tai muiden sisäelinten toiminnan ongelmat
3.) Aikuisuudessa oman lapsen saannin kautta
22q11.2-oireyhtymät ovat perinnöllisiä kromosomisairauksia, joiden lievät ilmenemät saadaan usein diagnosoitua vasta oman lapsen 22q-diagnoosin kautta, jolloin lapsen diagnoosin kautta testataan myös vanhemmat; 22q11.2-diagnoosin kanssa on mahdollista elää "ihan normaalia" tietämättä oireyhtymästä silloin, kun oireyhtymä ilmenee lievänä
- 22q11.2-oireyhtymien diagnosointi on joskus hankalaa, vaikka aiheesta olisi epäily. Entisaikoihin - ja jossakin vielä nykyisinkin - testataan asia nimenomaisella fluorosointitestillä nimeltään FISH. Tutkimustekniikat ovat kuitenkin kehittyneet vauhdilla ja nykyisin on enemmän keinoja löytää myös normaalin 22q11.2-oireyhtymien esiintymäalueen (A-B -alue) ulkopuoliset geenimutaatiokohdat (joskus C-D -alueella). Tämä on perinnöllisyyslääketieteen osaamisaluetta ja Suomessa sen taso on korkea.
- Viimeisin tutkimusartikkeli, jonka luin, koski hampaiden puhkeamisen kautta diagnosoitua lasta, jolla poikkeavuus ilmeni juurikin C-D -alueella. Lapsi oli ollut ihan tavallisen oloinen keuhkokuumetta lukuunottamatta hampaiden puhkeamiseen asti. Hampaat puhkesivat hauraina ja ruskeina. testien kautta selvisi 22q11.2-deleetio -oireyhtymä.
Satu Salmi
22q11 Finlandin puheenjohtaja
22q11 Europen maakohtainen edustaja
22q11.2 Societyn jäsen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti