sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Japani-harrastuksesta iloa

 Moi!

Olen Miki - tai se on lempinimeni. Olen 29 v. ja  rakastan Japania yli kaiken. Ja kaikkea siihen liittyvää. Itseasiassa harrastukseni taitaa olla kaiken kaikkiaan: Japani.

Aloitin manga-anime -jutut ja niiden myötä koko ajan enemmän Japani-juttuja ollessani noin 14-vuotias. Kiinnostuin aiheesta, kun luin ensimmäisen kerran mangaa nimeltä Dragon ball. Tykästyin siihen ja keräsinkin kaikki 42 osaa siitä sarjasta, ja sen jälkeen myös monesta muusta sarjasta myös.

Minua alkoi kiinnostaa kaikki muutkin Japania koskevat asiat yhä enemmän: muoti, ihmiset, kulttuuri, kieli jne. Opiskelen itsenäisesti japanin kieltä. Haluaisin osata joskus tulevaisuudessa sujuvaa japania. Tälläkin hetkellä osaan jo toki jonkin verran. Sanonkin aina, että mun japani on parempaa kuin mun ruotsin kielen taito :) :)

Tähän harrastukseen kuuluu aika monia juttuja: mm. piirtäminen, pukeutuminen Japanin muotiin, jota rakastan aivan erityisen paljon. Pukeudun pääasiassa söpöihin asuihin, sillä se on mun omaa tyyliä. Tykkään söpöistä asioista.

Minulla ei ole paljoa kavereita. On kuitenkin eräs kaveri, joka tykkää myös Japanista, ja jonka kanssa juttelen tekstin välityksellä päivittäin. Meitä yhdistää samat kiinnostuksen kohteet Japaniin liittyen.

Olen onnekas. Olen päässyt käymään Japanissa. Kävin siellä ekan kerran 2012. Toteutin isoimman haaveeni ja unelmani päästä Japaniin. Lähdin sinne tapaamaan kirjeenvaihtokavereita. Heti astuttuani Japanin maan kamaralle tunsin olevani kotona enemmän kuin koskaan ennen. Rakastan vain sitä maata yli kaiken. Seuraavan kerran pääsin Japaniin 2015. Lähdin vaihtoon pieneen ravintolaan keittiöhommiin. Työ koostui enimmäkseen tiskaamisesta, mutta sain olla kuitenkin Japanissa. 

Harmikseni tuo työ aiheutti sen, että minulla meni selkä todella huonoksi. Se on ollut kipeä siitä lähtien ja oikeastaan koko ajan enemmän ja enemmän. Ja minulla on muitakin kipuja ja ongelmia. Kärsin oireyhtymäni tiimoilta myös masennuksesta ja ahdistuksesta - ja niistä kovista kivuista joka paikassa. Olen eläkkeellä ja työkyvytön.

Mutta onneksi on Japani! Se tuottaa minulle iloa päiviini. Rakastan ihan kaikkea Japanista: ruoka, kulttuuri, muoti, anime/manga, musiikki, ihmiset, ympäristö yms. Japanin ohella tykkään myös Muuumeista. Harrastan kyllä paljon muutakin, eikä aika käy pitkäksi: kirjeenvaihtoa, uinti/vesijumppa, pyöräily, piirtäminen, laulaminen jne.

Kiitos, että sain kirjoittaa yhdistyksen blogiin! 
Hyvää syksyä kaikille!

Ja sama japaniksi:

書いてくれてありがとうみんな
Kaite kurete arigatō min'na

幸せな秋みんな
Shiawasena aki min'na

Teksti ja kuvat: 
Miki, 29 vuotta
Mikillä on todettu 22q11.2-deleetio -oireyhtymä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti