22q11.2-lapsen kuivaksi opettelusta

Mintun (4 v.) äiti pohtii, että miksi Minttu ei halua tai pysty tekemään tarpeitaan pottaan tai WC-pönttöön. He harjoittelevat joka päivä sekä kotona että hoitopaikassa, mutta tuotoksia ei vaan tule vaipan ulkopuolelle. Heti, kun vaippa laitetaan takaisin, on asiat helppo tehdä sinne. Minttu osaa kyllä pidättää, mutta ei vaan uskalla tehdä asioitaan potalle tai pönttöön. Se kummastuttaa äitiä.

Asia näyttää äidin tulkitsemana Mintun näkökulmasta tältä:

Äiti ehdotti, että en enää kohta tarvitsisi vaippaa! Vai niin. Ja mikähän siinä mahtaa olla taustalla?

Aluksi minua ahdisti kaikki vessaan liittyvä, siis sekä potta että vessanpönttö. Ihan tyhmä juttu! Minähän osaan tehdä asiani! Oli pelottava ajatus mennä istumaan potalle ilman vaippaa. Miksi siitä vaipasta pitäisi luopua? Se on minun vaippani ja osaan hoitaa asiat sinne ihan itse. En tarvitse kenenkään apua. Sain sitten kuitenkin harjoitella istumista vaipan kanssa.

Harjoittelimme aluksi äiskän kanssa ihan muutamia sekunteja kerrallaan. Sitten vaan päätin, että ei se niin pelottavaa ollutkaan. Nyt jo oikeastaan pidän siitä enkä tarvitse enää päivittäisiin potta- tai pönttöhetkiin vaippaa turvakseni alle. Annoin periksi. Äiti laittaa TV:n päälle ja minä saan turvanallen kainalooni. Siitä se sitten lähti - istuminen siis. Ihan vessanpöntöllekin uskallan jo mennä ilman vaippaa.

             

En vaan tykkää tehdä asioitani muualle kuin vaippaan. Enkä oikein ymmärrä, että miksi pitäisi. Vaippa nappaa jätökset niin kivasti ja nopeasti, ja olen tottunut siihen. Kukaan ei huomaa. Voin tehdä asiani ihan silloin, kun minua huvittaa. Ja mikä parasta - voin sitten ilmoittaa äidille, että milloin tuli pissa ja milloin kakka. Sen minä osaan.

Jos totta puhutaan, minua pelottaa vessa- ja potta-asiat. Vaippa on paljon tutumpi, helpompi ja turvallisempi ratkaisu. Olen silti päättänyt suostua harjoittelemaan, kun aikuiset niin kovasti sitä haluavat kotona ja hoidossa. Viihdyn pitkiä aikoja ilman vaippaa.

Kaikista tylsintä on se tilanne, kun pissahätä yllättää ja äiti kiikuttaa minut kiireesti vessaan. Enhän minä nyt sinne mitään tee - en pottaan enkä pönttöön! Vaippa tänne ja äkkiä! Minä hermostun äidille, kun en ymmärrä, miksi en voi saada vaippaa. Sinne osaan tehdä asiat.

Harjoittelen näitä vessajuttuja myös nallen ja nukke-vauvan kanssa. Jospa ne osaisivat kertoa minulle, mitä järkeä tässä koko touhussa on. Niitä ei ainakaan pelota.

Tekstisisältö ja kuvat:

Mintun äiti Suski Mikkola Kaarinasta

Mintulla on todettu 22q11.2-deleetio -oireyhtymä.

--------- 
22q11 Finlandin puheenjohtajan ajatuksia aiheesta:

22q11.2-deleetioon (Catch-22) ja -duplikaatioon liittyy oireyhtymäperusteisesti vahva altistus peloille ja ahdistukselle jo pikkulapsesta lähtien. Jokainen tapaus on omanlaisensa yksilö niitä oheissairauksia, joita kromosomideleetion tai -duplikaation alueelle on löydetty. Pelot ja ahdistus ovat kuitenkin hyvin vahvasti mukana kokonaisoirekuvassa. Nämä lapset jäävät kiinni rutiineihinsa. Se luo heille turvaa. Autismi ja autisminkirjon piirteet liittyvät oirekuvaan. Totuttu asia on turvallisempi kuin uusi asia. Tämäkin saattaa olla taustalla vaippa-asiassa ja uusien rutiinien oppimisessa siihen liittyen. Osansa vaikeuttavana tekijänä saattaa näyttää myös 22q11.2-oireyhtymiin liitetty aistiyliherkkyysasia. Uuden opettelu tuntemuksineen on 22q11.2-lapsille mahdollisesti isompi kokemus kuin ns. tavallisille lapsille.

Kaikessa oppimimessa kaikki lapset ovat yksilöitä. Lempeällä harjoittelulla ja sillä, että oppimiselle annetaan aikaa yhtään painostamatta, taidot löytyvät sitten, kun aika on niille kypsä. Mekaaninen ja välitön palkitseminen voi olla jollekin hyödyllinen, kun näitä (tai muita) asioita jo hiukan isompana harjoitellaan. Keskimääräisiä ikähaitareita ei välttämättä kannata niin tiiviisti tuijotella, vaan suhtautua asiaan rauhassa - vaikkakin yhdessä harjoitellen. Pääasia on, että ilmassa säilyy mukava ja positiivinen oppimisen ilmapiiri. 

Neuvolassa on hyvä tuoda esiin vanhempien ajatuksia ikätasoisiin oppimisiin liittyen. Tärkeää on pitää mielessä oireyhtymäperusteiset asiat ja tukea ne huomioiden lapsen oppimista.

Satu Salmi

22q11 Finlandin puheenjohtaja, 
22q11.2 Societyn jäsen
sekä 22q11 Europessa Suomen edustajana

Verkkokyselyn raportti valmistui

24.4.2018 22q11 Finland ry. julkaisi kyselytutkimuksen raportin.

Kysely teetettiin 22q11 Finlandin vertaisten keskusteluryhmän kautta.

Sillä tavoitettiin 30% ryhmän jäsenistä.

Kyselyn ajankohta:

tammi-helmikuu 2018

Kyselyn aihe:

Selvittää 22q11.2 diagnooseihin liittyvien hoidollisten

ym. palveluiden saatavuutta sekä kokonaiskuva,

miten monimuotoisena haasteet ilmenevät yksilö- ja

perhetasolla. Tarkoituksena oli myös selvittää tasa-arvoisen  

hyvän hoidon turvaamisen edellytyksiä tai puutteita koko   

Suomen kattavalla alueella sekä todentaa oheisvaikutuksia 

mahdollisesta diagnoosin tai hoitoverkoston 

puutteesta johtuvista syistä aiheutuviin perheiden ja diagnoosin

saaneen jaksamista rasittaviin seikkohin sekä niiden 

jälkiseuraamuksiin.

Kyselyn tavoite:

Selvittää, toteutuuko osaava diagnostisointi ja hoitotoimet sekä 

tarvittavien arjen tuen ja kuntoutuksen osa-alueet 

tasa-arvoisesti koko Suomen alueella hyvän elämän 

takaamiseksi diagnostisoidulle sekä perheen tueksi

laaja-alaista, tuntematonta diagnoosia sairastavan lapsen läheisille.

Näyttää rakentavasti toteen puutteellisen hoidon 

järjestämisestä johtuva hyvän lapsuuden tavoitteen 

toteutumattomuus 22q11.2 -perheiden tapausessa.

Saada näyttöä osaavan hoitoverkoston luomiseksi koko 

Suomen kattavasti.

Päätelmä:

Kysely antoi tietoa siitä, miten 22q11- diagnoosin saaneet ja heidän vanhempansa, huoltajansa ja omaishoitajansa kokevat hoidon ja palveluiden saatavuuden tällä hetkellä.

Vastauksista on nähtävissä oireiden monimuotoisuuden lisäksi se, miten laaja-alaisesti diagnoosi vaikuttaa diagnoosin saaneen lisäksi koko ympäröivän perheen elämään. Vastauksista kuultaa yleisesti se, miten perheet ovat hyvin yksin sekä hoidon että arjen haasteiden kanssa. Kysyttäessä, onko perhe saanut tukea palveluiden hakemiseen, valtaosa vastasi, ettei ole saanut minkäänlaista tukea. Huoli ja sirpaleisuus hoidossa ja palveluissa sekä arjen kuormitus hoidollisten ja psyykkisten haasteiden kanssa, kuormittavat perheitä voimakkaasti. Osa perheistä on jaksamisensa äärirajoilla. Merkittävänä huolenaiheena vastauksissa näyttäytyi myös huoli diagnoosin saaneen aikuistumisen ja itsenäistymisen tuomista haasteista. Tähän vastaajat kaipasivat selkeästi nykyistä enemmän ohjausta.

Merkittävä puute monien vastausten perusteella oli se, että kontrolloitua ja keskitettyä hoitotahoa ei ollut, eikä ole Suomessa olemassa ollenkaan. Näiden vastausten perusteella on syytä pohtia, toteutuuko hoidon tasavertaisuus alueellisesti, jos 21,34% vastaajista ei pysty nimeämään minkäänlaista hoitotahoa, osalla hoitavat tahot ovat sirpaloituneet eri yksiköihin, ja joillakin hoitavana tahona on esimerkiksi yliopistollinen sairaala. Kyselyn perusteella voidaan nähdä, että hoidon taso riippuu liian usein siitä, missä henkilö asuu. Ottaen huomioon sen, että kyseessä on yksi yleisimmistä oireyhtymistä, on perusteltua pohtia, onko hoidon taso Suomessa ajanmukaisella tasolla, verrattuna esimerkiksi muihin maihin. Osittain tähän varmastikin vaikuttaa se, että oireyhtymää on opittu tunnistamaan Suomessa vasta viime aikoina. Samoin myös asiantuntijataholla sekaannusta aiheuttaa kansainvälisen ja Suomessa käytettävän diagnoosinimen eriävyys. On ymmärrettävää, että jokaisella sairaanhoitopiirillä ei ole riittävää osaamista tähän diagnoosiin ja sen monimuotoisiin oireisiin ja hoitoon liittyen. Kuitenkin perheillä on jatkuva ja erittäin akuutti hätä! Tarve tiedolle ja koordinoidulle hoidolle on suuri! Juuri tämän vuoksi näemme yhdistyksessämme diagnoosin saaneiden perheiden edunvalvojan asemasta erittäin tärkeänä, että olisi olemassa koko Suomen kattava osaamiskeskus, jonka mahdollisuutena olisi tarjota kaikille hoito-, kuntoutus- ja verkostotahoille ajanmukaista tietoa ja ohjausta 22q11-potilaiden hoitoon liittyen.

Yleisesti ottaen kyselyn perusteella voidaan todeta, että vastaajien huolet ja tarpeet ovat melko samanlaisia, vaikka erot yksilökohtaisella tasolla ovatkin merkittäviä esimerkiksi siinä, miten diagnoosi kullakin henkilöllä ilmenee tai missä päin Suomea perhe asuu.

Kyselyraportti on jaettu 2/2018 jäsentiedotteen mukana 22q11 Finland ry:n jäsenille. Se on jaettu myös Facebookissa yhdistyksen julkisella sivulla sekä vertaisten suljetussa keskusteluryhmässä ja yhdistyksen www-sivuilla.

Lisätietoja: info@22q11finland.fi

8.12.2017 22q11 -SEMINAARI

Vihdoin koitti kauan odotettu ja tuiki tarpeellinen 22q11 -seminaari! 

Tälle seminaarille on ollut tilausta jo pitkään.
Kiitokset järjestelyistä kuuluvat Norio-keskukselle ja 22q11 Finland -potilasyhdistykselle.

22q11 -perheet asuvat hajallaan ympäri Suomen.

Useista paikoista kuuluu tarvetta diagnoosia tutkineiden, hoitaneiden ja seuranneiden ammattilaisten osaamisen jakamiselle 

hoidon ja tutkimusten järjestämiseksi kaikkialla Suomessa saman tasoisesti.

Seminaarin luennoitsijoina toimivat asiaan perehtyneet erityisammattilaiset 

Terhi Koskentausta, 

LT, psykiatrian erikoislääkäri, kehitysvammalääketieteen erityispätevyys,

sekä 

Petriina Munck, 

neuropsykologian erikoispsykologi, psykologian tohtori.

Lisäksi kommentaattorina paikalla oli seminaaria seuraamassa HUS Harvinaissairauksien yksikön ylilääkäri  Mikko Seppänen, erityisosaamisalueenaan harvinaissairauksien lisäksi immunologia.

Koskentaustan aihealue käsitteli 22q11-oireyhtymää ja käyttäytymistä. 

Munck puolestaan puhui 22q11-oireyhtymään liittyvistä  kehityksellisistä haasteista, oppimisesta ja neuropsykiatrisista oireista. 

Molempien asiantuntijoiden tieto- ja kokemuspohja oli erittäin vahva 22q11.2-diagnoosia koskien. Paikalla olleet perheet käyttivätkin tehokkaasti hyödykseen heidän osaamistaan. Keskustelua virisi hyvin laaja-alaisesti. Perheet toivat esiin erilaisia hoitopolkuihin liittyviä pulmia, haasteita ja isojakin ongelmia.

Seminaarin loppupuolella ammattilaisten keskuudesta neuvottiin potilasyhdistystä olemaan aktiivinen ja esim. keräämään tietoa 22q11-perheiltä, mikä heidän kohdallaan diagnoosin hoidossa on kunnossa ja mikä puolestaan huolestuttaa, tai mikä asia vaivaa mieltä ja mille asialle ei omalla alueella saa hoitovastetta. Samoin neuvona oli kerätä tietoa 22q11-diagnoosin ammattilaisista. 
Kerätyn tiedon perusteella olisi mahdollisuus kolkutella päättäjien ovia, jos vaikka jo lähitulevaisuudessa saisimme 22q11-deleetio -oireyhtymälle oman koordinaatiohoitopoliklinikan tai ns. osaamiskeskuksen, jolla työskentelisi osaavia ammattilaisia, joilla puolestaan olisi mahdollisuus koordinoida koko Suomen alueen 22q11 -potilaiden hoitoa.

Seminaarista jäi paikalla olleille vahva lataus tietoa ja saman verran voimia ja uskoa, että asiat menevät oikeaan suuntaan!

Iso kiitos 22q11 Finland ry:lle ja kaikille järjestäjille, luennoitsijoille sekä kaikille paikalla olleille!

MATERIAALIT:
Koskentaustan materiaali
Munckin materiaali



Satu Salmi
22q11 Finland ry