Berliinistä Pasilaan

Meidän kaikkien harmistukseksi Berliinin konferenssi - The 4th European 22q11 Conference - siirtyi kokonaan etäyhteyksien päähän. Se ei kuitenkaan muuttanut sitä tosiasiaa, että ensikertalaisena odotukseni olivat korkealla. Koska kotona olohuoneen nurkasta osallistuminen olisi ollut toivotonta, siirsin oman konferenssimatkani Berliinistä Pasilaan hotelliin. 

Prof. Dr. Ann Swillen, Leuvenin yliopisto, Belgia

Lauantaina aamulla takkuiltiin hieman yhteyksien kanssa. Pääsimme aloittamaan hiukan myöhässä. Alkustartti kuulon kehittymisestä ja kuulemisesta yhdistettynä puheenkehittymiseen olikin melkoinen kakku. Luennon diat olivat saksaksi, joka hiukan vaikeutti kokonaiskuvan ymmärtämistä. Tulkkaus tosin oli kyllä englanniksi. 

Kuulon kehittyminen alkaa jo kohdussa ja siten myös kielen kehittyminen alkaa jo ennen syntymää. Kuuloa olisikin hyvä tarkastaa säännöllisesti - jopa 3kk välein, jos korvissa on ongelmia - jotta kielenkehitys ei viivästyisi tästä syystä. Myös suun ja nielun rakenteet ja niiden toimivuus tulisi tarkastaa. Esimerkiksi kieli liikkuu erilailla, jos pehmeä suulaki ei toimi. Kokonaisvaltaisen puheterapian suositeltiin alkavan niin pian kuin mahdollista, jos kehitysviivettä on huomattavissa. 

Iltapäivän anti käsitteli oppimista ja koulunkäyntiä sivuten myös hieman opintojen jälkeistä työtoimintaa tai varsinaista työn tekemistä.  22q11 –lapset ja –nuoret kärsivät usein kehitysviiveistä kaikilla kehityksen alueilla. Siksi on hyvä pohtia ja tutkia sitä, että odotukset ja vaatimukset kohtaavat oikeassa suhteessa, jotta ei turhaan aiheuteta ylikuormitusta ja pitkäaikaista stressiä. Myös hermoston monimuotoisuuteen liittyvät oireet ja niiden mahdollinen päällekkäisyys voi olla vaikea tulkita: milloin on kyse oppimisvaikeuksista, ahdistuneisuudesta/masennuksesta tai ADHDstä. Tutuiksi työkaluiksi oppimisen ja kehityksen tueksi suositeltiin jälleen kerran rutiineja, pysyvyyttä ja tuttuja rakenteita. Myös mahdollisuutta lisääntyneeseen unentarpeeseen on syytä pitää silmällä. Pohtiessa työllistymisen kuvioita on mietittävä psyykkistä ja fyysistä kuormitusta. Koulussa ja jatko-opinnoissa olleet tukirakenteet poistuvat ja on opeteltavat täysin uudet kuviot. Tähän yhdistettynä vielä mahdollinen kotoa pois muutto on melkoinen harppaus itsenäisyyteen. 

Iltapäivän viimeinen puristus käsitteli tietoista vanhemmuutta ja sitä kautta vanhempien ja lasten jaksamista. Lyhyesti tiivistettynä luennon sanoma oli “et voi aina muuttaa tilannetta, mutta voit muuttaa sitä miten siihen reagoit” ja “laita happimaski ensin itsellesi ja auta sen jälkeen vasta muita”. Nämä kaksi viisasta neuvoa mielessä oli hyvä lopettaa päivä. 

Toinen päivä viriteltiin käyntiin ilman teknisiä ongelmia. Ensimmäisenä vuorossa oli ortopediaa ja suurimmaksi osaksi skolioosin hoitoa. Omalla lapsellani ei ole skolioosia, joten se meni vähän ohi. Pikaisesti käsiteltiin myös pihtipolvia ja lättäjalkoja ja niiden korjausta. Luennoitsija totesi, että monia ongelmia pystytään väliaikaisesti korjaamaan pienillä muutoksilla ja tukitoimilla, kun lapsi tai nuori on kasvavassa iässä. Aikuisena edessä voi olla suurempi leikkaus. 

Seuraavaksi hypättiin mielenterveydellisien sairauksien ennaltaehkäisyyn. Tätä aihetta itseasiassa sivuttiin jo edellisenä päivänä, jolloin kielellisen kehityksen kohdalla mainittiin verbaalisten oppimistaitojen puutteella olevan yhteys psykoosin kehittymisen mahdollisuuteen. Varsinkin kognitiivisten taitojen heikkenemisen on huomattu olevan yhteydessä psykoosin puhkeamiseen, ennen kuin varsinaisia psykoosin oireita on edes ilmaantunut. Kaiken kaikkiaan 22q11-nuorilla on muutoinkin suurentunut riski sairastua mielenterveyshäiriöihin (ADHD, autismikirjo, ahdistuneisuus, psykoosi, jne.). Onneksi ennaltaehkäisy ja puuttuminen näihin tilanteisiin on kehittynyt. Jos ennen ajateltiin, että  älä teen noin, se ei ole hyväksi sinulle tai ei sinusta tarvitse tuntua tuolle, ajattelepa jotain muuta, niin nykyisin lähestytään ongelmaa “mietitäänpä yhdessä” -pohjalta. 

Viimeiseksi aiheeksi iltapäivälle jäi 22q11-henkilöiden seksuaalisuus, jota on tutkittu yllättävän vähän. Tutkimuksien mukaan seksuaalisuus on aiheena epämukava ja myyttien ympäröimä. Kirjallisuutta aiheesta löytyy informaation ja sopivan valistuksen puutteesta laillisiin näkökulmiin, sosiaalisiin normeihin ja hyväksikäytön eri muotoihin. Yleinen tietämys seksuaalisuudesta 22q11- henkilöillä on pienempi kuin yleisesti. He kokevat tarvitsevansa lisää tietoa ei juuri ollenkaan tai ei ollenkaan. 

Thomas Franken, Saksan 22q11-yhdistyksen puheenjohtaja

Iltapäivän kaksi viimeistä luentoa aikuisuudesta ja ikääntymisestä menivät minulta ohi, koska oli aika lähteä kotimatkalle.  Junassa pohdin, kuinka ihmeelliset kaksi päivää tämä on ollut. Kuinka kokonaisvaltaista tietämystä onkaan olemassa. Nytkin 22q11 -henkilö käytiin parissa päivässä läpi päästä varpaisiin ja vauvasta vanhukseen. Parhaimmat ja ehkä jotenkin lohduttavimmat fiilikset jäi kuitenkin siitä hiljaisesta yhteisöllisyydestä, joka linjoilla oli. Saman asian äärellä. Me.

Kirjoittanut tuntemuksistaan Berliinin 22q11-konferenssista:
Outi Annala, 22q11 Finlandin hallituksen jäsen

Fysioterapia-katsaus á la Liisa ja Aleksiina/ osa 2. hengitys

 Fysioterapian tärkeä osa-alue on hengityksen harjoittaminen. Keuhkojen hyvän toiminnan edellytys on, että hengityslihakset ovat hyvässä kunnossa. Tärkein sisäänhengityslihas on pallea, joka takaa syvän sisäänhengityksen niin, että ilma kulkee joka puolelle keuhkoja.

Aleksiinan hengitys oli alkuun pinnallista. Syvään hengittäminen oli "unohtunut", joten teimme hengitysharjoituksia fysioterapiajakson alussa usein. Pinnallisessa hengityksessä ilma kulkee herkästi vain keuhkojen yläosiin ja tulee käytettyä apuna  kaulan lihaksia ja rintakehän yläosaa, mikä aiheuttaa lisäjännitystä kaulaan ja niskaan, jotka jo muutenkin ovat jumissa. Aleksiinalla lukuisat leikkausarvet, esimerkiksi rintalastassa, ovat varmastikin vaikuttaneet siihen, että hengitys on ollut usein pinnallista.

Lisäksi Aleksiina harjoittelee yskimistekniikkaa, jolla lima saadaan keuhkoista tehokkaasti pois. Kun hengitystä ja yskimistreeniä tehdään terveenä, on infektion yhteydessä sitten helpompaa, kun tekniikat ovat muistissa ja lihakset vahvat. Yskimisessä tarvitaan erityisesti vatsalihaksia ja kykyä puhaltaa ilmaa nopeasti ulos keuhkoista. Tätä nopeaa hengitystä voidaan mitata pef-mittarilla, joka Aleksiinalla onkin tuossa kuvassa.

 Usein avustan hengitystä ja rintakehän pysymistä joustavana myös käsilläni, jolloin Aleksiinan on helpompi kohdistaa hengitys ja saada lihakset optimaalisesti käyttöön. Kuvassa näkyy miten Aleksiina hengittää ja saa rintakehää laajennettua sivuille.

Hengitystä tehostaessa voi ottaa kädet ja koko ylävartalon mukaan ja kuvassa näkyykin miten hyvän sisäänhengityksen jälkeen me molemmat rentoutamme koko ylävartalon puhaltaessa me ulos.

On olemassa myös erilaisia hengitysharjoituksiin sopivia välineitä, joilla lihaksia voi vahvistaa hengittämällä sädettävää vastusta vastaan. Kuvassa on yksi sellainen.  Lisäksi esimerkiksi " pulloon puhallus" on varmasti monelle tuttu, yksinkertainen vastus, jossa pillillä puhalletaan pullossa olevaan veteen, joka toimii vastuksena.

Hyvä hengitystekniikka auttaa  rentoutumaan. Pikkuhiljaa voi oppia huomaamaan miten oma keho reagoi hermostuneena tai vihaisena ja miten silloin, kun olo on rauhallinen.

Muista pitää hartiat rentoina ja hengitä keuhkot täyteen raikasta syysilmaa!

Teksti ja kuvat:

Fysioterapeutti Liisa Tinnilä
Esimerkissä fysioterapiaharjoitteita tekemässä Aleksiina.
Hänellä on todettu vastasyntyneenä 22q11.2-deleetio (DiGeorgeS)

-----------------

22q11 Finlandin puheenjohtajan ajatuksia 22q11.2-deleetioon ja hengitykseen liittyen kokemuksen ja asiantuntijoiden kautta:

22q11.2-deleetion vaikeampaa tilaa kutsutaan lisänimellä DiGeorgen oireyhtymä. Silloin on kyseessä synnynnäinen sydänvika, immuunivaje (kateenkorvan puutos tai sen kasvuhäiriö) sekä mm. lisäkilpirauhashormonin ja kalkkiaineenvaihdunnan toimintahäiriö. Näissä tapauksissa - joskin usein myös lievemmissä 22q11.2-tiloissa - on tavallista infektiokierteet ja usein toistuvat keuhkokuumeet. Asiaa huomioimalla ennaltaehkäisevästi ja suunnitelmallisesti oman lääkärin kanssa voidaan asioihin vaikuttaa hyvin saavutuksin. Samoin fysioterapialla on hengityksen tehostamiseen, tekniikoiden harjoittelemiseen ja infektiotilanteissa pärjäämiseen hyvä vaikutus, joskaan se ei tietenkään paranna, vaan helpottaa ja ennaltaehkäisee keuhkojen toimintavaikeuksia.

Tehokkainta on harjoitella terveenäolojaksoilla, jotta hengitystiesairauksien sattuessa mm. yskimislihakset ovat paremmassa kunnossa.

Anestesiologien näkökulmasta on kommentoitu hankaluutena lyhyttä henkitorvea ja mm. hypokalsemista kohtausta. (A case report/ aspiration pneumonia in the child with DiGeorge syndrome).

Samoin esim. intuboinnin jäljiltä saattaa hengityksen palautumisessa ja ylläpidon jaksamisessa olla vaikeuksia esim. oireyhtymäperäisen lihashypotonian takia. Nukutuksen jäljiltä tehokkaalla fysioterapialla heti sairaalassa toteutettuna on ollut hyvä vaikutus hengityskomplikaatioiden välttämisessä.

Satu Salmi

22q11 Finlandin puheenjohtaja

22q11 Europen maakohtainen edustaja sekä terveydenhuollon ammattilaisista koostuvan 22q11.2 Societyn jäsen

Musiikki vie Jani-Petriä mennessään

 

Hei! 

Olen Jani-Petri, kohta 35 v. ja ajattelin kertoa teille mukavasta harrastuksestani – soittamisesta.

Aloitin soittamisen 13-vuotiaana. Aloitin ihan alkeista kansalaisopiston piirissä. En ollut koskaan ennen edes pitänyt soitinta sylissäni. Alussa sain yksityisopetusta noin puolisen tuntia viikossa. Seuraavaksi siirryinkin sitten jo pelimanni-soittoryhmään, joka koostui muutamasta haitarinsoittajasta, parista viulistista ja mukana olivat myös kitara, basso ja mandoliini. Yhteensä meitä oli 10 soittajaa.

Liityin Vakka-Suomen musiikkiopistoon noin 5 vuotta sitten. Rehtori soitti minulle jonkun viikon alussa, että soittotunti alkaisi perjantaina - että ehditkö? Se oli ilouutinen!

Sitten minulla olikin jo aika paljon soittamista viikossa – ja siitähän minä tykkään! Oli 45 min soittotunti, pelimanniryhmä 2 h ja haitariorkesteri 45 min – kaikki kerran viikossa.

Toisena instrumenttina siinä rinnalla minulla on ollut laulu. Olen opiskellut sitä ahkerasti jopa yksityistuntien kautta. Tällä hetkellä laulan Laitilan mieskuorossa ja Viihdekuoro Bolerossa.

Jani-Petri avaa ajatuksiaan musiikista näin:”Musiikki on minulle erittäin terapeuttista monellakin tapaa. Ennen kaikkea musiikkiin liittyy ystävät, jotka ovat tietenkin elämän suola. Soittamisen riemu voi jakaa mielipiteitä, mutta he, jotka tykkäävät soittaa yhdessä, haluavat soittaa yhdessä ja mikäs sen kivempaa, kuin soittaa kivan kaverin kanssa yhdessä ja vaikka perustaa bändi.”

Hän vakavoituu kertomaan myös, että musiikki auttaa omalla persoonallisella tavalla masennuksen hoidossa. Musiikista saa hyvän mielen ja myös ystävät saavat hyvälle tuulelle.

”Esimerkiksi olin taannoin viikonlopun soittoleirillä, jossa lauantai-iltana saunan jälkeen oli ensin peli- ja seurustelutuokio. Kun minä aloin soittamaan taustamusiikkia, niin muutaman kappaleen jälkeen löytyi lisää innokkaita soittajia. Lopulta meitä olikin jo puolet 15 soittajasta mukana, vaikka ei olisi ollut edes pakko ottaa soitinta esille, koska oli vapaata. Ja minä ”johdin” tätä väliaikaisorkesteria. Se tuntui huikealle!”

Näin Jani-Petri kertoi, miten musiikilla on hänen elämässään ihan erityinen rooli. Se on vienyt miehen mennessään ja tuo iloa mukanaan. Hän suosittelee musiikin harrastamista kaikille, jotka vähänkään tuntevat siihen vetoa!

Teksti ja kuvat:
Jani-Petri Varsinais-Suomesta
Jani-Petrillä on todettu 22q11.2-deleetio -oireyhtymä

Aikuisen naisen elämää 22q11.2-oireyhtymän kanssa

 Hei! 

On todella hienoa saada kirjoittaa tähän blogiin.
Koskaan en ole mitään blogi-juttuja kirjoittanut, mutta kerta se on ensimmäinenkin.

Olen Hanna ja 35-vuotias tamperelainen nainen. Minulla on 22q11-oireyhtymä. En tiedä, onko minulla deleetio vai duplikaatio, ei tiennyt äitikään. Perheeseeni kuuluu pari vuotta nuorempi sisko Niina, jolla myös 22q11-oireyhtymä. Saimme tietää sairaudestamme, kun siskolla oli vaikeuksia oppia puhumaan ja nenän kautta tuli ruuat pihalle. 7-vuotiaana sisko meni suulaen pidennysleikkaukseen, missä sitten otettiin testejä. Selvisi, että hänellä on 22q11-oireyhtymä. Sen jälkeen meidät muutkin perheenjäsenet testattiin. Minulta ja isältä löytyi sama oireyhtymä. Se oli tietenkin valtava shokki koko perheelle, etenkin äidille, koska emme osanneet odottaa, että meillä muillakin olisi sama oireyhtymä.

Sairastimme lapsena erittäin paljon. Korvatulehduksia oli usein. Molemmilla oli putket korvissa. Infektiokierre on niistä ajoista parantunut. Siskolla ja isällä on molemmilla astma, mutta se on heillä tasapainossa. Itse saan vieläkin flunssan todella herkästi. Muutama vuosi takaperin olin kovassa flunssa-kierteessä ja sairastin jatkuvasti korvatulehduksia. Nyt tautikierre on hiukan parantunut.

Motorisesti olimme molemmat pienenä ihan tavallisia lapsia. Meillä on kummallakin luksaatiotaipumus polvessa. Sisko on leikattu, mutta se ei auttanut häntä. Tällä hetkellä hän on pyörätuolissa lihasheikkouden vuoksi. Siskolla on myös osteoporoosi. Sisko pystyy kyllä myös kävelemään. Välillä hän kulkee dallarilla ja rollaattorilla. Polvet periytyivät isältämme, jolla taas leikkaus lapsena onnistui. Nykyään isä elää niiden osalta normaalia elämää. Itse en ole leikkaukseen mennyt, koska minulla ei ole ihan niin paha se luksaatiotaipumus.

Koulussa meillä oli molemmilla oppimisvaikeuksia. Matematiikka tuotti minulle paljon päänvaivaa. Sisko meni jo heti ensimmäiselle luokalle Liisanpuiston erityiskouluun, mutta itse jouduin pärjäämään muiden tavallisten lasten joukossa. Menin vuotta myöhemmin kouluun kuin muut ja se oli minulle kyllä hyvä juttu. Tukiopetusta sain silloin tällöin, mutta aika yksin olin opiskelun kanssa. Menin siitä huolimatta myös lukioon, josta valmistuin kuin valmistuinkin tahtojen taistelujen jälkeen 2005. Sen jälkeen pääsin Tampereen kauppaoppilaitokseen, josta valmistuin 2008. Sisko on lukenut peräti kaksi ammattia itselleen. Hän on kokki ja asiakaspalvelija, mutta tällä hetkellä on jo työkyvyttömyyseläkkeellä. Hän sai ihan vakituisen eläkkeen.

Masennuksesta, ahdistuksesta ja pelkotiloista olemme kärsineet kummatkin. Minulla todettiin keskivaikea masennus muutama vuosi takaperin. Mieliala-asioihin meillä molemmilla on lääkitys. Vuonna 2008 pääsin vakituiseksi työntekijäksi tavarataloon. Siellä alkoivat varsinaiset jalkakivut, suonenvedot ja jatkuvat hartia- ja selkäkivut. Ne vaikuttivat minuun voimakkaasti psyykkisesti, aiheuttivat itkukohtauksia ja vahvaa ahdistusta. Sain niihin lääkityksen ja se auttoi paljon. Sain myös kassatyöhön oman jalkatuen, joka oli minulle mitoitettu. Olen lyhyt (154cm) ja sen vuoksi ergonomia oli ilman jalkatukea vähän huonoa. Vuonna 2014 jouduin Yt-neuvottelujen tuloksena pois, koska olin niin paljon sairaana. Myöhemmin silloinen työpaikkani lopetetiin kokonaan.

Sen jälkeen olen työskennellyt extraajana keikkojen muodossa. On ollut vaikea saada töitä, sillä en pysty tekemään mitään muuta kuin kassatyötä. Osastotyö on liian kuormittavaa kropalle. Nyt tänä kesänä onni potkaisi: vihdoin ja pääsin erääseen toiseen tavarataloon, jossa olen viihtynyt valtavasti. Voin paremmin kuin pitkiin aikoihin. Sain osakuntoutustuen vuosi sitten. Minun ei tarvitse enää tehdä kokoaikaista työtä. Se auttaa paljon jaksamisessa. Kuntoutustuki on vain vuoden aina kerrallaan, mutta ei sen väliä, kunhan se vain jatkuu. Hiljattain jouduin hakemaan jatkoa uudelleen. Jännitin kovasti kuinka käy. Viime viikolla sain tietää, että osakuntoutustuki jatkuu taas vuoden verran. Olin todella helpottunut.

Tällä hetkellä kamppailen eniten vaikea-asteisen hypokalsemian ja hypofosfatian kanssa. Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta (kilpirauhaset on leikattu) ja niiden vuoksi käyn puolen vuoden välein verikokeissa. Jatkuvan sairastelun takia minulta otettiin toissavuona paljon verikokeita, koska tulehdusarvoni oli melkein 40 eikä syytä löytynyt. Pääsin tutkimuksiin sairaalan sisätaudeille. Siellä puututtiin kalkin ja fosfaatin mataluuteen. Tällä hetkellä oireinani ovat lähinnä krampit jaloissa ja lihassäryt. Kärsin usein jalkasäryistä ja tällä hetkellä vaivana on myös lonkka - ja selkäsäryt.

Hypokalsemian ja hypofosfatian löytyminen hiukan pelästytti. Varsinkin, kun tuntuu, ettei kalkki nouse millään, vaikka sitä on joka kerta nostettu 1-2 tablettia. Tällä hetkellä syön 5 Kalcipos-D:tä ja 3 tavallista kalkkia. D-vitamiini oli minulla yllättäen ihan hyvä. Maitotuotteita käytän päivittäin, joten en ymmärrä, miksi kalkki ei vain suostu nousemaan. Toivon, että siihen löytyisi nyt ratkaisu, kun 30.9.20 menen Taysin vastaanotolle. Enempää en kalkkia pysty rahallisesti ostamaan enkä jaksa sitä joka päivä syödä ihan noin paljon.

Elämä on tällä hetkellä kaikesta huolimatta mielenkiintoista ja antoisaa. Päivittäin kamppailemme siskon kanssa erilaisista säryistä, mutta siskokin on peruspositiivinen ihminen. Perheen ja läheisten tuen avulla olemme jaksaneet. Äiti on meille molemmille valtava tukipilari. Hän on ollut sitä läpi elämämme, ja on edelleen. Olemme hyvin läheisiä siskon kanssa, ilman en tulisi toimeen. Isä auttaa meitä paljon ja on pystynyt oman sairautensa kanssa elämään melkeinpä normaalia elämää. Hän ei edes tiennyt ennen meitä sairastavansa oireyhtymää. Vaikka tulevaisuus välillä pelottaa ja korona-arjen kanssa on vaikeaa, olen kiitollinen pienistä arjen hetkistä, ystävistä, perheestä ja työstä.

Teksti ja kuvat:
Hanna, aikuinen 22q11.2-henkilö Tampereelta

---------------------------------

22q11 Finlandin puheenjohtajan ajatuksia 22q11.2-oireyhtymistä aikuisuudessa:

Valitettavan usein 22q11.2-kokonaisoireyhtymän koordinaatio jää huomioimatta lasten ja nuorten sairaalasta transition jälkeen aikuispuolelle siirryttäessä. Vastuu jää todennäköisesti henkilölle itselleen tai hänen perheelleen, jolloin tieto oireyhtymästä voi olla vähäistä ja seuranta jää toteutumatta siinä määrin, mitä kansainvälisten suositusten perusteella olisi tarpeellista. Oireyhtymän tila vaihtelee ja muuntuu myös aikuisuudessa.

22q11.2-oireyhtymät ovat koko eliniän kestäviä sairauksia, joiden tila ei ole stabiili eikä pysähdy nuoruusvuosien aikana. On monia asioita, joita pitäisi kontroloida ainakin vuosittain, ja on monia aikuisuuden aikakausia, jolloin oireyhtymää tulisi kontroloida kovinkin tarkasti (mm. naisilla raskausaika kalkkiasioiden ja mieliala-asioiden näkökulmasta ja lastensaannin jälkeen tuen tarpeen näkökulmasta). 

Voimakkailla elimistön kuormitustilanteilla on vahva vaikutus oireyhtymän kokonaistilaan. Arjen tuki on tärkeää yksilöllisistä tarpeista mietittynä. Jokainen 22q11.2-henkilö on yksilöllinen tapaus kaikkea sitä, mitä kromosomipuutos tai -tuplaantuma voi olla. Tämän vuoksi mitään kaiken kattavaa ohjeistusta myöskään tukipalveluista, kuntoutuksesta tai eläkeasioista ei voi antaa. Ainoastaan sen voi sanoa, että kokonaisoireyhtymä todennäköisesti vaikuttaa laajemmalle alueelle kokonaisjaksamisessa ja -tilassa, kuin sitä useinkaan osataan ymmärtää aikuisuudessa.

Aikuisuudessa seurattavia asioita ovat omien yksilöllisten oireiden ja vuosittaisten veriarvojen ohessa lihaskunto, hampaat, kalkki/ Osteoporoosi, psyykkinen jaksaminen, naisten raskaus (ja riski saada itse 22q11.2-oireyhtymävauva), Parkinssonin tauti tai Parkinssonismi, muistisairaudet, sairastettujen psykoosien kautta Skitsofrenia. Mutta muistettakoon, että vaikka riski on kohonnut edellä mainittuihin asioihin, eivät ne kuitenkaan puhkea läheskään kaikille. Asioita on vaan hyvä seurata ja pitää mielessä. Varhainen kuntoutus antaa hyvän vasteen tässä oireyhtymässä. Siksi asioihin kannattaa puuttua heti, kun niihin viittaavaa tulee eteen.

ks. ikätasoinen seurantasuositus: www.22q11finland.fi

Satu Salmi

Puheenjohtaja

22q11 Finland ry
22q11.2 Societyn jäsen ja

22q11 Europessa maakohtaisena edustajana

22q11.2-lapsen kuivaksi opettelusta

Mintun (4 v.) äiti pohtii, että miksi Minttu ei halua tai pysty tekemään tarpeitaan pottaan tai WC-pönttöön. He harjoittelevat joka päivä sekä kotona että hoitopaikassa, mutta tuotoksia ei vaan tule vaipan ulkopuolelle. Heti, kun vaippa laitetaan takaisin, on asiat helppo tehdä sinne. Minttu osaa kyllä pidättää, mutta ei vaan uskalla tehdä asioitaan potalle tai pönttöön. Se kummastuttaa äitiä.

Asia näyttää äidin tulkitsemana Mintun näkökulmasta tältä:

Äiti ehdotti, että en enää kohta tarvitsisi vaippaa! Vai niin. Ja mikähän siinä mahtaa olla taustalla?

Aluksi minua ahdisti kaikki vessaan liittyvä, siis sekä potta että vessanpönttö. Ihan tyhmä juttu! Minähän osaan tehdä asiani! Oli pelottava ajatus mennä istumaan potalle ilman vaippaa. Miksi siitä vaipasta pitäisi luopua? Se on minun vaippani ja osaan hoitaa asiat sinne ihan itse. En tarvitse kenenkään apua. Sain sitten kuitenkin harjoitella istumista vaipan kanssa.

Harjoittelimme aluksi äiskän kanssa ihan muutamia sekunteja kerrallaan. Sitten vaan päätin, että ei se niin pelottavaa ollutkaan. Nyt jo oikeastaan pidän siitä enkä tarvitse enää päivittäisiin potta- tai pönttöhetkiin vaippaa turvakseni alle. Annoin periksi. Äiti laittaa TV:n päälle ja minä saan turvanallen kainalooni. Siitä se sitten lähti - istuminen siis. Ihan vessanpöntöllekin uskallan jo mennä ilman vaippaa.

             

En vaan tykkää tehdä asioitani muualle kuin vaippaan. Enkä oikein ymmärrä, että miksi pitäisi. Vaippa nappaa jätökset niin kivasti ja nopeasti, ja olen tottunut siihen. Kukaan ei huomaa. Voin tehdä asiani ihan silloin, kun minua huvittaa. Ja mikä parasta - voin sitten ilmoittaa äidille, että milloin tuli pissa ja milloin kakka. Sen minä osaan.

Jos totta puhutaan, minua pelottaa vessa- ja potta-asiat. Vaippa on paljon tutumpi, helpompi ja turvallisempi ratkaisu. Olen silti päättänyt suostua harjoittelemaan, kun aikuiset niin kovasti sitä haluavat kotona ja hoidossa. Viihdyn pitkiä aikoja ilman vaippaa.

Kaikista tylsintä on se tilanne, kun pissahätä yllättää ja äiti kiikuttaa minut kiireesti vessaan. Enhän minä nyt sinne mitään tee - en pottaan enkä pönttöön! Vaippa tänne ja äkkiä! Minä hermostun äidille, kun en ymmärrä, miksi en voi saada vaippaa. Sinne osaan tehdä asiat.

Harjoittelen näitä vessajuttuja myös nallen ja nukke-vauvan kanssa. Jospa ne osaisivat kertoa minulle, mitä järkeä tässä koko touhussa on. Niitä ei ainakaan pelota.

Tekstisisältö ja kuvat:

Mintun äiti Suski Mikkola Kaarinasta

Mintulla on todettu 22q11.2-deleetio -oireyhtymä.

--------- 
22q11 Finlandin puheenjohtajan ajatuksia aiheesta:

22q11.2-deleetioon (Catch-22) ja -duplikaatioon liittyy oireyhtymäperusteisesti vahva altistus peloille ja ahdistukselle jo pikkulapsesta lähtien. Jokainen tapaus on omanlaisensa yksilö niitä oheissairauksia, joita kromosomideleetion tai -duplikaation alueelle on löydetty. Pelot ja ahdistus ovat kuitenkin hyvin vahvasti mukana kokonaisoirekuvassa. Nämä lapset jäävät kiinni rutiineihinsa. Se luo heille turvaa. Autismi ja autisminkirjon piirteet liittyvät oirekuvaan. Totuttu asia on turvallisempi kuin uusi asia. Tämäkin saattaa olla taustalla vaippa-asiassa ja uusien rutiinien oppimisessa siihen liittyen. Osansa vaikeuttavana tekijänä saattaa näyttää myös 22q11.2-oireyhtymiin liitetty aistiyliherkkyysasia. Uuden opettelu tuntemuksineen on 22q11.2-lapsille mahdollisesti isompi kokemus kuin ns. tavallisille lapsille.

Kaikessa oppimimessa kaikki lapset ovat yksilöitä. Lempeällä harjoittelulla ja sillä, että oppimiselle annetaan aikaa yhtään painostamatta, taidot löytyvät sitten, kun aika on niille kypsä. Mekaaninen ja välitön palkitseminen voi olla jollekin hyödyllinen, kun näitä (tai muita) asioita jo hiukan isompana harjoitellaan. Keskimääräisiä ikähaitareita ei välttämättä kannata niin tiiviisti tuijotella, vaan suhtautua asiaan rauhassa - vaikkakin yhdessä harjoitellen. Pääasia on, että ilmassa säilyy mukava ja positiivinen oppimisen ilmapiiri. 

Neuvolassa on hyvä tuoda esiin vanhempien ajatuksia ikätasoisiin oppimisiin liittyen. Tärkeää on pitää mielessä oireyhtymäperusteiset asiat ja tukea ne huomioiden lapsen oppimista.

Satu Salmi

22q11 Finlandin puheenjohtaja, 
22q11.2 Societyn jäsen
sekä 22q11 Europessa Suomen edustajana

Verkkokyselyn raportti valmistui

24.4.2018 22q11 Finland ry. julkaisi kyselytutkimuksen raportin.

Kysely teetettiin 22q11 Finlandin vertaisten keskusteluryhmän kautta.

Sillä tavoitettiin 30% ryhmän jäsenistä.

Kyselyn ajankohta:

tammi-helmikuu 2018

Kyselyn aihe:

Selvittää 22q11.2 diagnooseihin liittyvien hoidollisten

ym. palveluiden saatavuutta sekä kokonaiskuva,

miten monimuotoisena haasteet ilmenevät yksilö- ja

perhetasolla. Tarkoituksena oli myös selvittää tasa-arvoisen  

hyvän hoidon turvaamisen edellytyksiä tai puutteita koko   

Suomen kattavalla alueella sekä todentaa oheisvaikutuksia 

mahdollisesta diagnoosin tai hoitoverkoston 

puutteesta johtuvista syistä aiheutuviin perheiden ja diagnoosin

saaneen jaksamista rasittaviin seikkohin sekä niiden 

jälkiseuraamuksiin.

Kyselyn tavoite:

Selvittää, toteutuuko osaava diagnostisointi ja hoitotoimet sekä 

tarvittavien arjen tuen ja kuntoutuksen osa-alueet 

tasa-arvoisesti koko Suomen alueella hyvän elämän 

takaamiseksi diagnostisoidulle sekä perheen tueksi

laaja-alaista, tuntematonta diagnoosia sairastavan lapsen läheisille.

Näyttää rakentavasti toteen puutteellisen hoidon 

järjestämisestä johtuva hyvän lapsuuden tavoitteen 

toteutumattomuus 22q11.2 -perheiden tapausessa.

Saada näyttöä osaavan hoitoverkoston luomiseksi koko 

Suomen kattavasti.

Päätelmä:

Kysely antoi tietoa siitä, miten 22q11- diagnoosin saaneet ja heidän vanhempansa, huoltajansa ja omaishoitajansa kokevat hoidon ja palveluiden saatavuuden tällä hetkellä.

Vastauksista on nähtävissä oireiden monimuotoisuuden lisäksi se, miten laaja-alaisesti diagnoosi vaikuttaa diagnoosin saaneen lisäksi koko ympäröivän perheen elämään. Vastauksista kuultaa yleisesti se, miten perheet ovat hyvin yksin sekä hoidon että arjen haasteiden kanssa. Kysyttäessä, onko perhe saanut tukea palveluiden hakemiseen, valtaosa vastasi, ettei ole saanut minkäänlaista tukea. Huoli ja sirpaleisuus hoidossa ja palveluissa sekä arjen kuormitus hoidollisten ja psyykkisten haasteiden kanssa, kuormittavat perheitä voimakkaasti. Osa perheistä on jaksamisensa äärirajoilla. Merkittävänä huolenaiheena vastauksissa näyttäytyi myös huoli diagnoosin saaneen aikuistumisen ja itsenäistymisen tuomista haasteista. Tähän vastaajat kaipasivat selkeästi nykyistä enemmän ohjausta.

Merkittävä puute monien vastausten perusteella oli se, että kontrolloitua ja keskitettyä hoitotahoa ei ollut, eikä ole Suomessa olemassa ollenkaan. Näiden vastausten perusteella on syytä pohtia, toteutuuko hoidon tasavertaisuus alueellisesti, jos 21,34% vastaajista ei pysty nimeämään minkäänlaista hoitotahoa, osalla hoitavat tahot ovat sirpaloituneet eri yksiköihin, ja joillakin hoitavana tahona on esimerkiksi yliopistollinen sairaala. Kyselyn perusteella voidaan nähdä, että hoidon taso riippuu liian usein siitä, missä henkilö asuu. Ottaen huomioon sen, että kyseessä on yksi yleisimmistä oireyhtymistä, on perusteltua pohtia, onko hoidon taso Suomessa ajanmukaisella tasolla, verrattuna esimerkiksi muihin maihin. Osittain tähän varmastikin vaikuttaa se, että oireyhtymää on opittu tunnistamaan Suomessa vasta viime aikoina. Samoin myös asiantuntijataholla sekaannusta aiheuttaa kansainvälisen ja Suomessa käytettävän diagnoosinimen eriävyys. On ymmärrettävää, että jokaisella sairaanhoitopiirillä ei ole riittävää osaamista tähän diagnoosiin ja sen monimuotoisiin oireisiin ja hoitoon liittyen. Kuitenkin perheillä on jatkuva ja erittäin akuutti hätä! Tarve tiedolle ja koordinoidulle hoidolle on suuri! Juuri tämän vuoksi näemme yhdistyksessämme diagnoosin saaneiden perheiden edunvalvojan asemasta erittäin tärkeänä, että olisi olemassa koko Suomen kattava osaamiskeskus, jonka mahdollisuutena olisi tarjota kaikille hoito-, kuntoutus- ja verkostotahoille ajanmukaista tietoa ja ohjausta 22q11-potilaiden hoitoon liittyen.

Yleisesti ottaen kyselyn perusteella voidaan todeta, että vastaajien huolet ja tarpeet ovat melko samanlaisia, vaikka erot yksilökohtaisella tasolla ovatkin merkittäviä esimerkiksi siinä, miten diagnoosi kullakin henkilöllä ilmenee tai missä päin Suomea perhe asuu.

Kyselyraportti on jaettu 2/2018 jäsentiedotteen mukana 22q11 Finland ry:n jäsenille. Se on jaettu myös Facebookissa yhdistyksen julkisella sivulla sekä vertaisten suljetussa keskusteluryhmässä ja yhdistyksen www-sivuilla.

Lisätietoja: info@22q11finland.fi

8.12.2017 22q11 -SEMINAARI

Vihdoin koitti kauan odotettu ja tuiki tarpeellinen 22q11 -seminaari! 

Tälle seminaarille on ollut tilausta jo pitkään.
Kiitokset järjestelyistä kuuluvat Norio-keskukselle ja 22q11 Finland -potilasyhdistykselle.

22q11 -perheet asuvat hajallaan ympäri Suomen.

Useista paikoista kuuluu tarvetta diagnoosia tutkineiden, hoitaneiden ja seuranneiden ammattilaisten osaamisen jakamiselle 

hoidon ja tutkimusten järjestämiseksi kaikkialla Suomessa saman tasoisesti.

Seminaarin luennoitsijoina toimivat asiaan perehtyneet erityisammattilaiset 

Terhi Koskentausta, 

LT, psykiatrian erikoislääkäri, kehitysvammalääketieteen erityispätevyys,

sekä 

Petriina Munck, 

neuropsykologian erikoispsykologi, psykologian tohtori.

Lisäksi kommentaattorina paikalla oli seminaaria seuraamassa HUS Harvinaissairauksien yksikön ylilääkäri  Mikko Seppänen, erityisosaamisalueenaan harvinaissairauksien lisäksi immunologia.

Koskentaustan aihealue käsitteli 22q11-oireyhtymää ja käyttäytymistä. 

Munck puolestaan puhui 22q11-oireyhtymään liittyvistä  kehityksellisistä haasteista, oppimisesta ja neuropsykiatrisista oireista. 

Molempien asiantuntijoiden tieto- ja kokemuspohja oli erittäin vahva 22q11.2-diagnoosia koskien. Paikalla olleet perheet käyttivätkin tehokkaasti hyödykseen heidän osaamistaan. Keskustelua virisi hyvin laaja-alaisesti. Perheet toivat esiin erilaisia hoitopolkuihin liittyviä pulmia, haasteita ja isojakin ongelmia.

Seminaarin loppupuolella ammattilaisten keskuudesta neuvottiin potilasyhdistystä olemaan aktiivinen ja esim. keräämään tietoa 22q11-perheiltä, mikä heidän kohdallaan diagnoosin hoidossa on kunnossa ja mikä puolestaan huolestuttaa, tai mikä asia vaivaa mieltä ja mille asialle ei omalla alueella saa hoitovastetta. Samoin neuvona oli kerätä tietoa 22q11-diagnoosin ammattilaisista. 
Kerätyn tiedon perusteella olisi mahdollisuus kolkutella päättäjien ovia, jos vaikka jo lähitulevaisuudessa saisimme 22q11-deleetio -oireyhtymälle oman koordinaatiohoitopoliklinikan tai ns. osaamiskeskuksen, jolla työskentelisi osaavia ammattilaisia, joilla puolestaan olisi mahdollisuus koordinoida koko Suomen alueen 22q11 -potilaiden hoitoa.

Seminaarista jäi paikalla olleille vahva lataus tietoa ja saman verran voimia ja uskoa, että asiat menevät oikeaan suuntaan!

Iso kiitos 22q11 Finland ry:lle ja kaikille järjestäjille, luennoitsijoille sekä kaikille paikalla olleille!

MATERIAALIT:
Koskentaustan materiaali
Munckin materiaali



Satu Salmi
22q11 Finland ry